Stoastadilaisuus ei ole ideologia eikä uskonto. Se ei ole sellainen järjestelmä, jossa itse keksityt käsitteet pala kerrallaan, teeskentelyn kera, pakkosovitetaan vastaamaan todellisuutta (ja jos ei vastaa, niin Prokrusteen vuoteen omaisesti kiistetään ylijäänyt todellisuus tai keksitään lisäsanoja).
Klassinen stoalaisuus ja stoastadilaisuus ovat kieliä, joilla on erinomaisen hyvä puhua monista arkipäivän asioista ja erityisesti siitä, mistä itse on vastuussa.
Yksi selkeästi omalle vastuualueelle kuuluva asia on ruuan maku omassa suussa. Minä päätän, mistä pidän ja mistä en pidä. Minä annan luvan itselleni nauttia, ahmia, arvostaa tai dissata ruokia. Makumieltymykset ovat myös muuttuvaisia ja kehittyviä, kenties toisinaan taantuvia.
Stoastadilaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa pohtia hyvien makujen tärkeyttä muihin arvoihinsa, hyvien makujen tärkeyden muuttumista ajallisesti tai ehkä jopa historiallisesti, sekä ihan välittömästi hyvien makujen hierarkioita omassa mieltymysmaailmassa.
Lisäksi kaikki maut eivät ole yksinkertaisia. On helppo nauttia grillatusta makkarasta tai kanankoivesta, mutta on monta astetta vaikeampaa havaita hyvän viinin ominaisuuksia ja vertailla niitä muihin hyviin viineihin. Viininmaistelu onkin haasteellinen mutta mieluisa harrastus stoastadilaiselle!
Sen sijaan on hyvinkin kummallista että kun joku keittiömestari, joka on uskomattoman tarkkakielinen, opiskellut herkuttelua ja osaa tehdä herkullista huippuruokaa, niin jotkutText 1 kateelliset puukielet alemmuudentunnossaan kieltävät fine diningin merkityksen tavoiteltavana päämääränä. Miksi ihmeessä? Ei hyvään makuun päde sekokommunistinen kaikille samaa yhtä paljon -periaate. Yksilö on itse vastuullinen omista makumieltymyksistään, niiden hierarkisista järjestyksistä, suhteista muihin arvoihin sekä omien mieltymystensä muuttumisista.
