”There is a kind of sadness that comes from knowing too much, from seeing the world as it truly is. It is the sadness of understanding that life is not a grand adventure, but a series of small, insignificant moments, that love is not a fairy tale, but a fragile, fleeting emotion, that happiness is not a permanent state, but a rare, fleeting glimpse of something we can never hold onto. And in that understanding, there is a profound loneliness, a sense of being cut off from the world, from other people, from oneself.” (Virginia Woolf, To the Lighthouse)
Käydäänpä läpi väitteet yksi kerrallaan.
Ensinnäkin, käytännössä, 99% tapauksista me emme tiedä liian paljon vaan liian vähän. Menepä vaan kauppaan ja koeta valita hyllystä hyvä viinipullo. Joillakin on jopa vaikeuksia muistaa mitä bensaa oma auto käyttää.
Ja noin periaatteellisella tasolla se että näkee maailman sellaisena kuin se todella on, ei tietenkään aiheuta minkäännäköistä surua tai passiivisuutta. Se että osaa asiat ja tietää mitä tapahtuu on miellyttävää.
Se puolestaan että ymmärtää että elämä ei ole suuri seikkailu on vain helpottavaa. Se ovatko pienet tapahtumat ”merkityksettömiä” vai eivät, on jokaisen itsensä päätettävissä, mutta ei tosiaankaan ole pienintäkään syytä tuomita omaa arkielämää merkityksettömäksi.
Se että rakkaus ei ole pysyvä keijutarina joka olisi päällä koko ajan, johtuu vain siitä että rakkaus on tunne. Aika perusasia on sen tietäminen että tunteet ovat muuttuvaisia. Niihin voi myös suhtautua muuttuvaisesti.
Se että tästä kaikesta seuraisi yksinäisyys, on astetta enemmän väärin. Juuri se että ei ole isot äärimmäiset tunnehöyryt päällä koko ajan, mahdollistaa sosiaalisuuden, sen että voi keskustella kaikessa rauhassa, kaikista asioista, kaikkien kanssa.
Ja totaalisin virhe on se, että pähkähulluista tunteista luopuminen aiheuttaisi erkaantumisen omasta itsestään. Päinvastoin! Juuri se mahdollistaa aidoimman itsen löytämisen.
Virginia kilpailee Premier Leaguessa maailman huonoimman ajattelijan tittelistä. Nostettakoon kuitenkin sille hattua, että hän yrittää järjestellä omaa ajatteluaan. Vaikka se ei onnistukaan kovin hyvin, on se silti yrityksenä stoastadilainen.
