Jalkapallojoukkue ei saa rahojansa kentältä vaan katsomosta. Jos oman joukkueen katsomo on hyvin pieni, kannattaa myydä pelaajia joukkueille, joilla on valtava katsomo, mieluiten globaali sellainen. Kaikki eivät näy asiaa ymmärtäneen. (Image text)
Aina silloin tällöin monipuolisilla markkinoilla ja monipuolisessa taloudessa jotkut päättävät ryhtyä ajamaan jonkin ryhmän etua. He luulevat että tarjoutuu hyvä tilaisuus oman ryhmän brändille kunhan vain markkinoiden väärät halut estetään. Todellisuudessa tästä seuraa useimmiten se, että koko kyseinen talouden sektori ajautuu vakavaan kriisiin.
Hyvä esimerkki tästä on italialainen huippujalkapallo. Siellä ei mennä markkinoiden mukaan. Siellä ei myydä parhaita pelaajia joukkueesta pois, ei vaikka näistä tarjottaisiin ylihinta. Lahjakkaimmat nuoret sidotaan omiin joukkueisiinsa siten, että kaikki häviävät: joukkueet, pelaaja itse, Italian liiga ja paremmat liigat jotka näin eivät saa nuoria huippuja lisäkoulutettavakseen. Italian ylin jalkapalloliiga onkin jo ollut jonkin aikaa muuttumassa farmiliigaksi, joka ostaa sellaisia pelaajia, jotka huippuliigojen keskinkertaisissa joukkueissa eivät edes mahdu avauskokoonpanoon. Tason laskusta johtuen, Italiassa he pärjäävät.
Suuria haluja sisältävillä markkinoilla perusasenteita talouden (myymisen ja ostamisen) suhteen on vain kaksi. Ensinnäkin kansallismielinen, suljettujen markkinoiden, poliitikkovetoinen yhteisökokemus: meidän kauppamme parhaat tuotteet kuuluvat meille itsellemme.
Toinen vaihtoehto on mennä markkinoiden mukaan ja pärjätä siellä. Ne jotka menevät markkinoiden mukaan ja pärjäävät siellä tuottavat aina paremmin kuin ne, jotka valitsevat markkinoiden sulkemisen. Muuten, historiallisesti Englanti on luottanut muita enemmän liberalismiin, ja niin se näkyy tekevän edelleenkin.
